”Innostus on pulppuileva myönteinen tunne, jolla on vahva yhteys elämäntyytyväisyyteen. Innostunut ihminen on energinen, sinnikäs ja hänellä on motivaatiota nähdä vaivaa itselle tärkeiden asioiden eteenpäin saattamiseen”. Näin määrittelee Kaisa Vuorinen innostuksen Terveyskirjaston artikkelissa.
Olen aina ollut ihminen, joka innostuu helposti uusista asioista, ihmisistä, tapahtumista, mistä tahansa pienestä sähköstä ja säpinästä mitä ympärillä tapahtuu. Tietenkin ajan mittaan monet asiat rutinoituvat ja muuttuvat tutuiksi ja turvallisiksi, siksi itselläni onkin ollut tapana tarttua erilaisiin tilaisuuksiin matkan varrella. Ensin lukioon Tampereelle pikkupaikkakunnalta, yliopisto-opintojen pariin Tallinnaan, sieltä kaksoistutkinto-ohjelmaan Hollantiin, työharjoitteluun Hampuriin ja lopulta markkinoinnin pariin Helsinkiin. Työn ohessa halusin vielä tehdä maisteritutkinnon ja samalla edetä harjoittelijasta lopulta asiakasvastuullisiin ja esimiestehtäviin. Siellä välissä oli viiden kuukauden reissu Australiaan, josta voi lukea täältä.
Korona-aika sai ajattelemaan (kuten varmasti monen muunkin) mikä elämässä on lopulta tärkeintä. Itse olin jo aiemmin pohtinut, miten saavuttaisin jälleen sen lapsen omaisen innon, joka minullakin silloin vuosia takaperin oli. Muistin että olin aina nauttinut puutarhasta ja kukkasista ja nyt ensimmäisen viikon opintojen jälkeen voin jo sanoa että jokin sisälläni on syttynyt. Se innostus, joka tulee pyytämättä. Se, joka saa ottamaan asioista selvää, hakemaan inspiraatiota, tekemään asioita silkasta halusta. Huomasin viime viikonloppuna puhuvani innoissani kaupan kassalle, kuinka marketin nippukukkasista saa sidottua kauniin kimpun muutamalla lisäyksellä puutarhasta. Huomaan kuinka opiskelukaverit ruokkivat innostustani ja toivottavasti he kokevat samoin. Tässä hetkessä olen oikeassa paikassa, enkä voisi olla onnellisempi siitä etuoikeudesta.
Hyviä innostus hetkiä sinulle ja nauti kaikesta mitä teet
Kiitos Maarit! 🙂